| |
|
KYNNEN SISÄÄNKASVU
Kynnen sisäänkasvu on erittäin kivulias vaiva ja vaatii usein nopeasti aloitettavaa hoitoa.
Kynttä voidaan ohjata kasvamaan suorempana. Ennen oikaisuun ryhtymistä selvitetään sisäänkasvaneen kynnen aiheuttaja. Pääsääntöisesti kynnen oikaisumenetelmät muistuttavat hampaiden oikaisua.
Joskus hoidoksi riittää esimerkiksi kynsiuurteen puhdistaminen, kynsipiikin poisto tai kynsiuurteen eristäminen kuitukankaalla. Tehokkain oikaisuvoima saadaan kuitenkin jousihoidolla. Pyöreästä, kovasta teräslangasta muotoillaan kynsilevyn muotoinen jousi, joka taivutetaan kynnen malliseksi niin, että se istuu tasaisesti kynnen päällä. Kynsivallien suojaksi pannaan eristeet. Jousi kiinnitetään riittävän löysällä akryylillä, jotta saadaan sileä pinta, ettei jousi tartu sukkiin. Jousta siirretään kynnen kasvun mukaan.
|
SIENIKYNSI
Yleisin kynsisienen aiheuttaja on Trichophyton rubrum -silsasieni. Ennen minkäänlaisen hoidon aloittamista kynnestä otetaan aina sieniviljely vaikkapa oman terveysasenman laboratoriossa. Vastauksen saaminen kestää 6-8 viikkoa.
Jalkojenhoidossa käytettävällä poralla pystytään tehokkaasti ohentamaan ja muotoilemaan paksuja sienikynsiä. Mikäli kynsisienen hoidossa päädytään konservatiiviseen hoitoon , so. paikalliseen lääkitykseen, saattaa kynsien hionta säännöllisesti jalkaterapeutin vastaanotolla olla paikallaan.
<< Takaisin etusivulle |
|